"Musiikkia kuullaan nenällä", sanovat japanilaiset. Tämä sanonta symboloi syvää, intuitiivista havaintokykyä, joka ylittää kuuloaistin. Sen juuret ovat vuosituhansia vanhassa perinteessä, jossa taiteen todellinen nautinto vaatii moniulotteista aistia, sen "olemuksen" hahmottamista. Ilmauksen alkuperä on kodossa (香道), suitsukkeiden tuoksujen "kuuntelun" taidossa. Muromachi-kaudella (1336–1573) aateliset eivät vain haistele kalliita hartseja, kuten oudia. He "kuuntelivat" mietiskelevästi niiden hienovaraisia nuotteja yrittäen erottaa historiaa. Tämä filosofia on levinnyt kaikkiin taiteisiin. Musiikin "kuunteleminen nenällä" tarkoittaa sen näkymättömän "auran", sen emotionaalisen pohjavireen ja nuottien välisen hiljaisuuden vangitsemista. Se tarkoittaa säveltäjän aikomusten ymmärtämistä ja jokaisen fraasin syvyyden aistimista, esimerkiksi koto-kappaleissa. Japanilaisessa musiikissa painotetaan *ma*:a (間) – merkittäviä taukoja ja välejä äänien välillä. Shakuhachi-huilun meditatiiviset melodiat tai Noh-oopperatuotannot vaativat kuulijalta paitsi kuuntelemista korvalla, myös hiljaisuuden draaman "tuntemista" koko olemuksellaan. Näin ollen "nenäkuuntelu" on syvällistä, kokonaisvaltaista taiteen havaitsemista: olipa kyseessä tuoksu, äänet tai maalaukset. Se on kutsu tietoisempaan uppoutumiseen. Kokeile itse: sulje silmäsi ja "haista" suosikkimelodiasi tunteen sen todellisen olemuksen.